Historia

FC Lohjan (aik. Topparit) historiikki 1973-2005

FC Lohja on nykyään (2005) 7 joukkueen toimintayksikkö. Miesten joukkue pelaa Länsi-Uudenmaan 4. divisioonatasolla. Joukkueen valmentajana toimii Juha Mikkola apunaan J-P Närhi. Juniorijoukkueita ovat P93 syntyneet D-junnut Jarmo ”Jami” Rappin luotsaamana sekä kaksi vuotta vanhemmat P91 syntyneet C-junnut.

Seniorijoukkueet kuuluvat kolmen ikäryhmittymän sarjoihin: 35, 40 ja 45. Osittain niissä kaikissa pelaa samat hemmot, ja mikäs on pelatessa kun kunto on kohdallaan. Seniorien keski-ikä lienee jossain 40-50 ikävuoden välissä. SM kisat ovat kauden kohokohtia ja niihin pääseminen vaati vuosi vuodelta parempaa onnistumista. Joukkueiden yhteenlaskettu pelaajaluku pyörii siinä 80 paikkeilla.

Mistä kaikki sai alkunsa

Yli 40 vuotta sitten, vuonna 1973, Lohjalla oli jo puhtaasti jalkapalloseuran viittaa kantava Lohjan Pallo. Lohjan suuria työnantajia oli tuohon aikaan Finluxin tv-tehdas. Yrityksen työntekijöiden harrastustoimintaan kuului kesäisin mm. jalkapallo, jossa olikin mukana innokas joukko. Paikkakunnalla pelasi tuohon aikaan suuri määrä eri firmojen joukkueita TUKEN sarjassa, josta Finluxin porukka sai kipinän, joka ei ole sammunut.

Vuonna –74 syntyi ajatus sarjassa pelaamisesta. Se onnistui LoPan suosiollisella avustuksella ja sen kakkosjoukkueen nimeä kantaen. Innostus ja harjoittelu tuotti hedelmää ja syksyllä –75 saatoimme todeta nousseemme tiukan väännön jälkeen neljänteen divisioonaan. Tässä sarjatason vaiheessa jalkapalloliiton säännöt kielsivät saman seuran kahden joukkueen pelaamisen sarjatasolla, jolloin edessä oli oman tien etsiminen.

Syksyllä, tarkemmin 4.11.1975, Lohjan uimahallin kokoushuoneessa pidettiin perustava kokous jossa nimeksi kirkastui pitkään seuran nimenä kulkenut Topparit. Innostuneessa ilmapiirissä pidetyssä kokouksessa läsnä oli 7 henkilö, joista LoPan puolelta kirjattiin Ole Wikman ja Martti Mäkeläinen. Seuran tulevia pelaajajäseniä edustivat Jarmo Lensu, Kari Mäkeläinen, Jouni Kauranen, Pertti Neuvonen ja Heikki Yliaho. Seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Ole Wikman ja varapuheenjohtajaksi Jarmo Lensu. Päätettiin siis perustaa jalkapallon erikoisseura, jonka johtokuntaan valittiin lisäksi seuraavat henkilöt: Toivo Niemi, Martti Mäkeläinen, Erkki Pietilä ja Eino Lemberg. Sihteeriksi ja rahastonhoitajaksi valittiin Kyösti ”Köpi” Rantakoski. Seuran perustamiskirjan ovat allekirjoittaneet Jarmo Lensu, Vesa Luoto ja Kyösti Rantakoski. Ja vuosi oli 1975 eli melkein 40 vuotta sitten!

Suomen Palloliitto / AL Westling lähestyi kirjeellä seuraamme 20.2.1976 seuraavasti: ”Ilmoitamme täten, että Topparit ry on hyväksytty Suomen Palloliiton jäseneksi ja liitetty SPL:n Länsi-Uudenmaan piiriin. Seuran toiminnan tukemiseksi lähetämme postipakettina sääntöjä ym. painotuotetta.” Uuden seuran ensimmäiseksi valmentajaksi suostui Lars Tenlenius. Ja niin jalkapallosta tuli heidän ykkösharrastuksensa vuosiksi eteenpäin.

Mies nimeltään Rapp

Vuonna 1977 seuraan tuli nuoret Rappin veljekset Jarmo ja Jouko sekä Helanderin Eki Lohjan Pallon A-junnuista. Varsinkin Jami lujitti Topparien organisaatiota vahvalla panoksella. Nuoresta iästään huolimatta Jami aloitti toiminnan asioiden hoitamisen vaivojaan säästämättä. Silloin vain ei vielä tiedetty, kuinka pitkästä elinkaaresta on kysymys. Kannustimena oli tietysti halu pelata jalkapalloa, mutta myös tarkka huomio ja vastuuntunto siitä, että asiat eivät hoidu jos niitä ei hoida.

Jami on ollut kultaakin arvokkaampi Toppareille lähes koko 30-vuotisen toiminnan aikana. Asioita on järjestetty liittoon, muihin seuroihin, tuomareihin ja seuratovereihin päin. Kuten tuon aikaisesta (v. -86) lehtileikkeestä voi lukea, Jami on aina ymmärtänyt seurojan välisen yhteistoiminnan tärkeyden. Asioiden ajaminen tähän suuntaan on vain monesti niin vaikeata, riippuen monesta ja monista. Vuonna –84 Jami oli junailemassa pelaajasiirtoja pelaajille, jotka LoPan murrosvaiheen jäljiltä olivat jääneet ilman joukkuetta. LoPassa puhalsi nuorten miesten ja Simo Syrjävaaran esiinmarssi ja näin nuoret ja vanhemmat miehet suuntasivat alueen eri seuroihin. Rolf Ståhlin (LoPan joukkueenjohtaja) ja Topparien välillä käytiin tuolloin niin sanottuja ”oravannahkaneuvotteluja”, jotka päättyivät monen kohdalla riihikuivan maksamiseen entiselle kasvattajaseuralle. Seuraan tuli tuolloin merkittäviä vahvistuksia, esim. Harri ”Päde” ja Kari Kilpinen, Timo ”Tinde” Koski ja Timo Ankkuri.

Uusien vahvistusten myötä Topparit pelasi ehkä parhaan kautensa v. –84. Kauden aikana ei tullut yhtään tappiota, mutta silti sarjanousu ei ollut kirkossa kuulutettu. Hangon ByNight oli toinen nousukunnossa ollut joukkue, joka Topparien ohella ei tappiota tuntenut. Keskinäisissä otteluissa kauden aikana kaksi päättyi tasan ja nousukarsinnassa edelleen tasan. Rankkarikisan Topparit väänsi edukseen ja nousi näin ylemmälle sarjatasolle.
Joukkueita järjesteltiin jälleen uuteen uskoon –90 –luvulla. Pelaajien niukkuus pani miettimään toiminnan jatkamista ja näin aloitettiin yhdistymisneuvottelut HoHi:n (Horman Hiisi) kanssa.

Neuvottelut saatiin molempia tyydyttävään ratkaisuun, jonka seurauksena seura sai nimen FC Lohja. HoHi:n puolelta ei kuitenkaan tullut suurempaa pelaajaryntäystä joten homma jatkui lähes vanhalla pohjalla. Vapaaksi jääneen sarjapaikan täytti LoPan kakkosjoukkue pelaten kaksi seuraavaa kautta.
Tänään 2005 seuran miesjoukkue pelaa edelleen neljättä divisioonaa nuorentunein voimin. Toki sarjatasoja on tullut lisää ja taso koventunut. Lohja Pallon kanssa tehty ns. farmisopimus, jonka perusidea on jakaa pelaajia seurojen kesken molempien tarpeen mukaan, lisää osaltaan jalkapalloilun aktiivisuutta.
Luottamuksen lisääntyessä tämä toiminta saattaa johtaa laajempaankin yhteistoimintaan ja tämähän on toivottavaa kaikkien asiaa harrastavien kannalta.

Kari Mäkeläinen